kehitysparkki.at

Pellonmetalli kasvuvauhdissa

Eetu ja Antti Tarsia laajentavat Pellonmetallin toimintaa uusiin tiloihin Teollisuustielle.

 

Kihniöläinen Pellonmetalli Oy on juuri ostanut tuhat neliötä lisätilaa Teollisuustieltä Kihniöstä. Uutta hallia tarvitaan kookkaiden laitteiden ja tuotannon kasvun takia, mutta suunnitelmissa on myös laajentaa tuoteperhettä.

Yrityksen ydintoimintaa ovat maatalous- ja urakointikoneet. Kankarintiellä syntyy monenlaisia traktoriin kytkettäviä laitteita, kuten erikoisperävaunuja sekä pintalevittimien hinausalustoja.

– Olemme toimineet tähän asti vanhaan navettaan tehdyissä noin 400 neliön tiloissa. Teemme koneistusta, hitsausta ja metallin käsittelyä yleensä, joten tilat ovat käyneet vähän ahtaiksi. Siksi tartuimme tilaisuuteen, kun sellainen ilmeni ja ostimme hallin Teollisuustieltä, kertoo Antti Tarsia.

– Meillä on jo nyt teräsrakenneosaamista maatalouden puolelle, jonne teemme esimerkiksi portteja ja pylväitä. Ajatuksena on laajentaa tuotantoa niin, että alkaisimme nyt tehdä vastaavia tuotteita myös pihoihin ja puutarhoihin, jatkaa Eetu Tarsia.

Reilut kahdeksan vuotta toiminut Pellonmetalli on isän ja pojan yritys. Antti on hallituksen puheenjohtaja ja Eetu toimitusjohtaja. Heidän lisäkseen yrityksessä on yksi työtekijä.

– Vaikka työmiehiähän tässä kaikki ollaan, ja mitä osataan, se tehdään, Antti naurahtaa.

Poikkeuksellisen yrityksestä tekevät tuotteet, joista monet ovat sellaisia, että niitä eivät muut tee. Tuotteet kehitetään verkostoa kuunnellen, tehdään alusta loppuun ja markkinoidaankin itse. Kaikki tehdään omana työnä pöydältä käyttäjälle. Lisäksi yrityksessä modifioidaan vähän kalliimpia koneita, kuten kylvökoneita.

– Meillä on notkeat niskat. Pintalevittimien alustoja olemme tehneet koko yrityksen historian ajan ja tiettyjä perävaunutyyppejä myös, mutta muuten tuotepakettimme elää.

http://www.pellonmetalli.fi/

 

 

Yritystulkista löydät oppaat, työkirjat ja laskentaohjelmat yrityksen liiketoiminnan ja talouden suunnitteluun niin uudelle kuin toimivallekin yritykselle. Lisäksi Yritystulkki sisältää valmiita lomakkeita ja sopimuspohjia yrityksen arjen eri tilanteisiin.