kehitysparkki.at

Geopark innostaa yrittäjiä

Geopark-hanke innostaa parkanolaisia yrittäjiä kehittämään luontoon ja matkailuun liittyviä tuotteita. Silver Hyena esimerkiksi on luonut Geopark-korun, Hannu Raitio työstää opastuspakettia Alkkianvuorelle ja Raijanholvissa suunnitellaan tuotteita luonnonantimista.

Parkano on mukana hakemassa Unescon Geopark-statusta Lauhanvuori–Hämeenkangas-alueelle. Geoparkin uskotaan ajan myötä tuovan kymmenen kunnan alueelle huomattavasti matkailijoita ja sitä kautta elinvoimaa. Yrityksiä kannustetaankin nyt luomaan luontoon liittyviä palveluja ja tuotteita, joilla on hintalappu ja joita on näin helppo markkinoida.

Niina Mansikkaviita on liikkeellä ensimmäisten joukossa. Hän loi Silver Hyena -yrityksessään tupasvilla-aiheisen korusarjan. Valmiina on riipus, jonka metalli on hopeaa, iso kivi lumikvartsia ja helmet valkoista jadea. Sarjan rannekorussa on hopeakolikko, jossa on tupasvillaa ja ketjussa jadehelmiä.

Hannu Raitiolta puolestaan voi tilata opastuksen Alkkianvuorelle. Hänellä on opastuksia varten toiminimi sekä sopimus Metsähallituksen kanssa. Aihion Alkkianvuoren opastuspaketista hänelle tekivät Satakunnan Ammattikorkeakoulun opiskelijat projektityönään.

– Opiskelijoiden ehdotuksesta opastukseeni tuli luonnontieteellisen ja paikallishistoriallisen näkökulman lisäksi mukaan asutushistoriallinen lähestymistapa ,kertoo Raitio, joka tänä syksynä on käynyt myös maalaamassa Alkkianvuorella luontopolun reitin paremmin näkyviin.

Raijanholvissa Raija Laaksonen on luontoihmisenä aivan innoissaan kehittämässä Geopark-teemaisia tuotteita. Suunnitteilla on tarjota paikallista luonnontuotteisiin, kuten marjoihin ja riistaan, perustuvaa ruokaa. Ohessa hän kehittelee luontoaiheista matkamuistoa, joka olisi helppo viedä mukana maailmalle.

 

 

Yritystulkista löydät oppaat, työkirjat ja laskentaohjelmat yrityksen liiketoiminnan ja talouden suunnitteluun niin uudelle kuin toimivallekin yritykselle. Lisäksi Yritystulkki sisältää valmiita lomakkeita ja sopimuspohjia yrityksen arjen eri tilanteisiin.